Yrityksestä

ISÄNNÖINTI OY TIKAKOSKI

Yritys aloitti toimintansa kesäkuussa 2014.
Isännöinnin palvelut lähtevät sekä asiakkaiden että taloyhtiön tarpeista.

VÄHÄN HISTORIAA

Yrityksen perustaneen Kimmo Tikakosken työura alkoi 1980-luvulla isänsä Martin
maalausliikkeessä. 1990-luvulla hän perusti oman maalausliikkeen.

Näissä yrityksissä tuli erilaisten kiinteistöjen rakenteet sekä pintaratkaisut konkreettisesti
esille. Erilaiset ratkaisut vaikuttavat huoltoväleihin sekä rakenteiden elinkaareen.
Rakennus- ja remonttityömailla on erinäisten sidosryhmien työskentelytavat ja kustannusrakenteet
tulleet tutuiksi, tämä auttaa taloyhtiöiden remonttien kustannuslaskennassa ja
toteutuksessa.

Myytyään maalausliikkeen paikalliselle kiinteistönhoitoyritykselle hän jäi itse siihen osakkaaksi ja
työntekijäksi, joten myös kiinteistönhoidon murheet ovat myös tiedossa.

Kiinteistönhoidon jälkeen hän oli vielä pari vuotta maalausalalla ennen kuin kutsui
koulunpenkki. Tiivis isännöintialan teoriakoulutus kesti alkuvuoden 2014.

Tiivistettynä voisi sanoa, että kiinteistöjen hyvät ja huonot puolet ovat tuttuja niin sisältä
kuin ulkoakin.